Tilataideteokset ovat olleet taidemaailman aallonharjalla jo muutaman vuosikymmenen. Kuuluisimmat installaatiot tehtiin jo 1960-luvulla ja muun muassa italialainen taidesuuntaus Arte Povera, erikoistui erittäin nopeasti luonnonmateriaaleista tehtävään taiteeseen, jossa poliittinen lataus luonnonmukaisuuden puolesta oli yksi kantava teema. Installaatioita saatetaan kutsua nimillä tilataide ja ympäristötaide. Nämä kuitenkin eroavat hieman käsityksiltään toisistaan, eivätkä aina mene yksi yhteen. Installaatio ja tilataide ovat toisiinsa limittyviä käsityksiä, jossa teos on jossakin tilassa, vallaten koko sen käsittävän alueen. Toisaalta, installaatio saattaa joskus näyttää myös enemmän veistokselta kuin niinkään tilataiteelta.

Ympäristötaide on taas käsite, jolla tarkoitetaan luonnosta kerättävien materiaalien käyttämistä ja luonnon ympäristön muokkaamista. Tällaisia luontoinstallaatioita voi tehdä monella tapaa, mutta monella taiteilijalla on luonnon kunnioittaminen ja luonnosta inspiraation saaminen. Muun muassa taiteilija Marja Hakala käyttää luontoa inspiraationa töissään. Hakalan mukaan luonto antaa kaikelle elävälle elämää ja energiaa, sekä hetken hiljentymiseen. Se tuo voimaa oman arjen keskellä, ja niin myös taide tekee luonnollisen jatkumon tässä hiljentymisessä.

Installaatio on laaja käsite

Tässä artikkelisarjassa nähdään, mihin kaikkeen installaatio, tilataide ja ympäristötaide pystyvät. Aina installaatiosta ei erota veistoksesta, mutta sen erottavin elementti on installaation interaktiivisuus.

Installaatioiden avulla voi järjestää erilaisia tapahtua, jotka tuovat monumentaalista tunnelmaa tai iloa elämään. Tämä nähdään esimerkiksi Lux Helsinki -tapahtumassa, joka käyttää valoteoksissaan hyväksi juuri Suomen pimeintä vuodenaikaa. Monumentaalista installaatio- ja veistotaidetta nähdään taas vastaavasti Amerikkalaisessa Burning Man -tapahtumassa, joka rakennetaan vuosittain Nevadan aavikolle.

Suomalaisessa installaatiotaiteessa pitkät perinteet ovat ehdottomasti puulla ja luonnonmukaisella taiteella. Niin sanottu ekologinen ympäristötaide pohjautuu italialaiseen 1960-luvulla vallinneeseen Arte Povera -liikkeeseen. Suomessa kuitenkin luonnonmukaisuus pohjautuu enemmän Alvar Aallon arkkitehtuuriin, mutta myös kansainvälisillä taidesuuntauksilla on ollut osansa Suomen taidekentällä.

Tilataide

Tilataide tai toiselta nimeltään installaatiotaide (eng. installation art) on taiteen laji, jossa luodaan tilapäisiä tai pysyviä rakenteita, jotka on suunniteltu muuttamaan tilaa. Se on usein paikkakohtainen eli se on suunniteltu erityisesti siihen tilaan, johon se asennetaan. Tilataide eroaa muista taiteen muodoista lähinnä siinä, että siinä keskitytään ihmisen ja ympäristön väliseen vuorovaikutukseen. Tässä artikkelissa tutustumme tilataiteen historiaan ja pohdimme sen merkitystä ja vaikutusta yhteiskunnassamme. Esittelemme myös muutamia nykypäivän vaikuttavimpia tilataideteoksia.

Tilataiteen synty

Alkujuuret

Tilataide on taidemuoto, joka käsittää sekä fyysiset että visuaaliset tilat. Sitä pidetään usein erityisen modernina taidemuotona, mutta sen juuret voidaan jäljittää niinkin kauas kuin viime vuosisadan alkupuolelle, taiteilijoiden kuten Marcel Duchampin ja Kurt Schwittersin töihin.

Yksi tärkeimmistä tilataiteen vaikuttajista oli ranskalainen taiteilija Marcel Duchamp. Duchamp alkoi 1900-luvun alussa sisällyttää teoksiinsa niin sanottuja readymadeja. Näillä tarkoitetaan arkipäiväisiä esineitä (vaikkapa korttipakka!), joita käytetään uudelleen taideteoksiksi. Yksi Duchampin tunnetuimmista readymadeista on esimerkiksi Fountain (1917), joka on hänen signeeraamansa ja taidenäyttelyssä esillä ollut pisuaari. Esittämällä arkisen esineen taidekontekstissa Duchamp haastoi perinteisen käsityksen siitä, mitä voidaan pitää ”taiteena”.

Duchampin readymades-käytäntö ei ollut uraauurtava ainoastaan taiteellisesta näkökulmasta, vaan sillä oli myös syvällinen vaikutus tapaan, jolla ajattelemme tilaa. Sijoittamalla arkiset esineet taiteen kontekstiin Duchamp pakotti meidät arvioimaan uudelleen omaa päivittäistä ympäristöämme ja näkemään sen uudessa valossa. Hän kannustaa meitä löytämään kauneutta banaaleista asioista ja ajattelemaan ympäröivää maailmaa luovemmalla tavalla.

Toinen merkittävä hahmo tilataiteen historiassa on saksalainen taiteilija Kurt Schwitters. Schwitters alkoi 1920-luvulla luoda Merz-taideobjekteiksi kutsumiaan esineitä löydetyistä materiaaleista, kuten sanomalehtileikkeistä, puunpalasista ja narunpätkistä. Duchampin readymades-taideteosten tavoin Schwittersin Merz-taide-esineet olivat arkisia esineitä, jotka saivat uuden elämän taideteoksina. Toisin kuin Duchampin teokset, jotka olivat luonteeltaan melko käsitteellisiä, Schwittersin Merz Art Objects oli kuitenkin paljon leikkisämpi ja ilmaisuvoimaisempi.

Schwittersin löytömateriaalien käyttö laajensi myös käsitystä siitä, mitä voidaan pitää ”taiteena”. Käyttämällä uudelleen roskia ja muita poisheitettyjä esineitä Schwitters osoitti meille, että kaikella on arvoa – jopa sellaisilla asioilla, joita saatamme pitää arvottomina. Hänen teoksensa kannustivat meitä myös pohtimaan, miten käytämme (ja väärinkäytämme) resursseja. Aiemmin roskana pidetty asia voidaan muuttaa joksikin kauniiksi, jos suhtaudumme siihen luovasti ja mielikuvituksellisesti.

Marcel Duchampin ja Kurt Schwittersin työ loi pohjan sille, mitä myöhemmin kutsuttiin tilataiteeksi. Haastamalla perinteiset käsitykset taiteesta, he kannustivat meitä ajattelemaan ympäristöämme uusilla ja luovilla tavoilla. Heidän työnsä inspiroi taiteilijoita tänäkin päivänä ja muistuttaa meitä siitä, että on aina enemmän kuin mitä silmä näkee.

Tilataiteen pioneerit

Gutai Art Association, joka tunnetaan paremmin nimellä Gutai Group, oli vuonna 1954 perustettu japanilaisten taiteilijoiden kollektiivi. Ryhmä tunnetaan parhaiten avantgardistisesta ja kokeellisesta lähestymistavastaan taiteen tekemiseen, jossa käytettiin usein epätavallisia materiaaleja ja tekniikoita.

Gutai-taide on ainutlaatuinen taidemuoto, joka avaa ihmishengen ja materian välistä suhdetta. Se on taidemuoto, joka on omistettu ilmaisemaan aineen luontaisia ominaisuuksia. Gutai-taiteessa ihmishenki ja aine kättelevät toisiaan pitäen kuitenkin etäisyytensä.

Gutai-taiteessa ei ole kyse pelkästään ihmisten ja esineiden välisestä vuorovaikutuksesta, vaan siitä, miten voimme nähdä kauneuden jokapäiväisissä esineissä ja tilanteissa. Voimme esimerkiksi löytää kauneutta säröisestä maljakosta tai raunioista. Gutai-taiteen avulla voimme nähdä materian luontaisen kauneuden, joka on usein piilossa keinotekoisten kaunistusten takana.

Tämä japanilainen taideryhmä inspiroi muun muassa erästä länsimaisen tilataiteen pioneeria, Allan Kaprowta. Hän oli yhdysvaltalainen taiteilija, joka tunnetaan parhaiten Happenings-käsitteen kehittämisestä. Happeningit olivat pääasiassa uppoutuvia, vuorovaikutteisia taidetapahtumia, jotka kannustivat yleisön osallistumista. Niitä verrattiin usein teatteriin, mutta ilman käsikirjoitusta tai ennalta määriteltyä lopputulosta. Kaprow uskoi, että taiteen pitäisi olla osa jokapäiväistä elämää ja hänen Happenings-tapahtumansa oli suunniteltu hämärtämään taiteen ja todellisuuden välisiä rajoja.

1958-luvulla alussa Kaprow julkaisi esseen The Legacy of Jackson Pollock, jossa hän esittää ajatuksen jokapäiväisten, katoavien materiaalien käyttämisestä taiteessa. Tässä esseessä hän käytti ensimmäisen kerran ”happeningin” käsitettä. Hänen kuuluisimpia Happening-tapahtumiaan on esimerkiksi Eighteen Happenings in Six Parts. Tapahtuma koostui sarjasta toimintoja, joihin yleisö saattoi halutessaan osallistua tai joita se saattoi seurata. Tapahtumalla ei ollut tiettyä järjestystä tai lopputulosta, vaan osallistujat saivat liikkua vapaasti ja olla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Kaprow kuvasi Happenings-tapahtumiaan ”tapahtumiksi, jotka yksinkertaisesti sanottuna tapahtuvat”. Hän halusi luoda taidetta, joka mursi taiteilijan ja katsojan väliset esteet ja antoi heille mahdollisuuden luoda taideteoksen yhdessä. Seuraavien vuosien aikana Kaprow jatkoi Happening-konseptiensa kehittämistä ja jalostamista yhä monimutkaisempien tapahtumien avulla.

Allan Kaprown työn sanotaan inspiroineen juurikin nykyistä tilataidetta sekä myös Fluxus- ja performanssitaidetta. Hänen työnsä vaikuttaa edelleen taiteilijoihin, jotka työskentelevät nykyään monenlaisten medioiden parissa.

Miten tilataide määritellään?

Taidekriitikko ja -historioitsija Michael Friedin essee Art and Objecthood vuodelta 1967 on merkittävä työ, jossa tarkastellaan kysymystä siitä, mikä on taidetta installaatiotaiteen aikakaudella. Siinä Fried väittää, että installaatiotaiteen ja teatterin välillä on vahva yhtäläisyys, sillä molempien tarkoituksena on upottaa katsoja aisti- ja kertomuskokemukseen. Hän toteaa kuitenkin myös, että perinteinen teatterikävijä ei unohda katsovansa luotua kokemusta. Sitä vastoin installaatiotaiteen tunnusmerkki on ollut utelias ja innokas katsoja, joka on edelleen tietoinen siitä, että hän on näyttelytilassa ja tutkii installaation uudenlaista universumia.

Tilataide on taiteen laji, joka on tarkoitettu katsojan omakohtaiseksi kokemukseksi. Se sisältää usein teatterielementtejä, mikä tekee siitä immersiivisen ja mukaansatempaavan kokemuksen niille, jotka käyttävät aikaa sen tutkimiseen. Tämäntyyppinen taide haastaa perinteiset käsitykset siitä, mitä taide on ja miten se tulisi kokea. Tilataiteilijat uskovat, että katsojan pitäisi olla aktiivinen osallistuja taideteoksessa passiivisen tarkkailijan sijaan.

Tämäntyyppinen taide hämärtää usein eri taiteenalojen, kuten maalaustaiteen, kuvanveiston ja jopa arkkitehtuurin rajoja. Tilataiteilijat käyttävät usein epätavallisia materiaaleja teostensa luomiseen, mikä voi lisätä katsojien kokemaa elämystä. Toinen yleinen elementti installaatiotaiteessa on se, että se on usein paikkasidonnaista. Tämä tarkoittaa sitä, että se on suunniteltu koettavaksi tietyssä paikassa. Näin taiteilijat voivat luoda teoksia, jotka ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa ainutlaatuisella tavalla.

Tilataiteessa taiteilija luo kannanoton sijoittamalla esineitä tiettyyn tilaan. Sen tavoitteena on usein herättää ajatuksia tai tunteita katsojassa luomalla osallistava kokemus. Toisin kuin muut taiteenlajit, installaatiotaide ei ole sidottu kehykseen tai jalustalle, vaan se voidaan luoda suuressa tai pienessä mittakaavassa. Ei ole harvinaista, että taiteilija käyttää kuukausia tai jopa vuosia installaatioteoksen suunnitteluun ja rakentamiseen.

Yksi installaatiotaiteen hienoimmista ominaisuuksista on sen yhdistävä voima. Maailmassa, joka on yhä enemmän jakautunut, installaatiotaiteella on kyky saattaa ihmiset yhteen. Se vaatii katsojalta vuorovaikutusta, jotta hän voisi arvostaa sitä täysin. Vuorovaikutus luo yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta sellaisten ihmisten välille, jotka eivät ehkä muuten koskaan tapaisi toisiaan tai edes tietäisi toistensa olemassaolosta.

Toinen installaatiotaiteelle ominainen piirre on sen mahdollisuus immersiivisyyteen. Hyvin toteutettuna installaatiotaide voi siirtää katsojan kokonaan toiseen aikaan tai paikkaan. Sillä on voima viedä meidät pois arkielämästämme fantasiaan ja mielikuvituksen maailmaan. Ainakin hetkeksi voimme unohtaa murheemme ja huolemme ja yksinkertaisesti nauttia hetkestä ja kokemuksesta. Hieman toisenlainen tapa tähän voi olla niinkin helposti saatavilla oleva aktiviteetti kuin korttipeli.

Tilataide nykypäivänä

Tilataide on taiteenlaji, joka kehittyy jatkuvasti. Uusien tekniikoiden ja materiaalien tullessa saataville taiteilijat löytävät uusia tapoja luoda katsojille immersiivisiä ja interaktiivisia kokemuksia. Nykyään tilataidetta on monenlaisissa paikoissa museoista ja gallerioista julkisiin puistoihin ja jopa yksityiskoteihin. Alle listasimme muutamia tämän vuosisadan hienoimpia esimerkkejä tilataiteesta.

The Weather Project

Islantilais-tanskalainen taiteilija Olafur Eliasson muutti Tate Modernin Turbine Hallin lyhyeksi ajaksi vuonna 2003 hehkuvaksi, eteeriseksi auringon valaisemaksi tilaksi. The Weather Project, kuten sitä kutsuttiin, oli kunnianhimoinen ja vaikuttavasti toteutettu installaatio, jonka avulla kävijät saivat kokea luonnon kauneuden ja ihmeellisyyden sisätiloissa. Eliassonin The Weather Project koostui suuresta keinotekoisesta auringosta, joka oli tehty puoliympyrästä matalataajuuslamppuja ja jota ympäröivät peilipaneelit, jotka heijastivat auringon valoa ja muodostivat näin kokonaisen ympyrän. Koko katon poikki ulottuvat peilipaneelit loivat illuusion siitä, että kävijät leijuivat painottomina taivaalla.

Infinity Mirrored Room – The Souls of Millions of Light Years Away

Japanilainen taiteilija Yayoi Kusama tunnetaan parhaiten hänen immersiivisistä, psykedeelisistä ”äärettömistä peilihuoneistaan”. Installaatiot koostuvat pienistä suljetuista tiloista, jotka ovat kaikilta pinnoiltaan täysin peilattu. Sadat roikkuvat LED-valot peittävät katon ja antavat pehmeän, eteerisen valon. Kun katsojat astuvat huoneeseen, heidät ympäröivät välittömästi peilien luomat äärettömät heijastukset. Vaikutus on sekä hämmentävä että rauhoittava, sillä kävijästä tuntuu, kuin hän leijuisi tähtimeressä.

Infinity Mirrored Room – The Souls of Millions of Light Years Away -teosten luomien fyysisten tuntemusten lisäksi ne herättävät myös tunteellisen reaktion. Otsikko viittaa ajan ja avaruuden valtavuuteen ja tunteeseen siitä, että olemme kaikki vain pieniä hiukkasia maailmankaikkeudessa. Kun katselee ympärillään olevia äärettömiä heijastuksia, on helppo tuntea itsensä sekä merkityksettömäksi että uskomattoman sidotuksi kaikkeen ympärillämme olevaan. Kyseessä on todella ainutlaatuinen kokemus, jossa yhdistyvät fyysiset, psykologiset ja emotionaaliset elementit.

Rain Room

Jos olet joskus joutunut sadekuuroon ilman sateenvarjoa, tiedät kuinka nopeasti vaatteesi voivat kastua läpimäriksi. Kuvittele nyt astuvasi tilaan, jossa sataa jatkuvasti, mutta et kastu koskaan. Tämä on Random Internationalin Rain Room -installaation lähtökohta.

Kun astut huoneeseen, sateen ääni kuuluu ympärilläsi. Mutta kun liikut eteenpäin, sensorit havaitsevat läsnäolosi ja sade lakkaa siinä kohtaa, missä olet. On hämmentävä ja surrealistinen kokemus nähdä sateen valuvan ympärilläsi, kun itse pysyt täysin kuivana. Installaation on tarkoitus kannustaa kävijöitä miettimään uudelleen suhdettaan veteen, joka on yksi maapallon tärkeimmistä luonnonvaroista. Rain Room korostaa myös kasvavaa riippuvuuttamme teknologiasta, sillä liikettäsi seuraavat anturit ovat samanlaisia kuin itsestään ajavissa autoissa tai muissa automaattisissa järjestelmissä käytetyt anturit.

Tilataiteen merkitys

Tilataide on suhteellisen uusi taidemuoto, joka on tullut tunnetuksi vasta viime vuosisadalla. Toisin kuin perinteiset taidemuodot, tilataide on suunniteltu vuorovaikutteiseksi ja sitouttaa katsojaa tunnetasolla. Tällä tavoin tilataide voidaan nähdä keinona herättää katsojassa uudenlaisia ajatuksia ja tunteita, minkä vuoksi siitä on tullut niin suosittu taidemuoto viime vuosina.

Tilataide kutsuu katsojan leikkimään taiteen ja todellisuuden välisillä rajoilla ja kyseenalaistamaan omat ennakkokäsityksensä siitä, mitä taide on ja voi olla. Teknologian kehittyessä yhä useammat taiteilijat keskittyvät nyt interaktiivisiin digitaalisiin installaatioihin. Tämä kehitys on avannut ovet täysin uusiin mahdollisuuksiin tilataiteelle ja sen merkitykselle nyky-yhteiskunnassa. Installaatiotaide on yhdistävä voima ja se on ilmestys, joka keksii itsensä jatkuvasti uudelleen.